Andri, posing as a little girl.

On tää outo maa. Käveltiin eilen kotiin Annuskan kanssa ja sellanen lapsiporukka lähti seuraamaan meitä leikkiaseineen. Ne piiritti meidät kun me käveltiin ja "ampui" meitä. Me ei ensin kiinnitetty niihin mitään huomiota, sitten mua rupes ottamaan päähän ja käännähdin nopeesti sateenvarjoni kanssa ja ammuin takas. Koko porukka meni ihan hiljaseksi, ne säikähti siis, ja sen jälkeen ne suuttui. Paljon. Mä ajattelin että se olis ollu huvittavaa mitä mä tein. No, ei se tosiaan ollut. Ne rupes huutamaan ja riehumaan vielä enemmän, nyt vaan vihasina. Me oltiin onneks ihan meidän talon vieressä siinä vaiheessa. Kun mentiin sisälle ne lähti kiljuen juoksemaan karkuun.

Tänään oli toinen selkkaus osittain samojen lasten kanssa. Yks niistä löi Mikkoa. Sit ne oli kuulemma seissy meidän talon ulkopuolella tuijottamassa sisään. Tuomo varmaan kirjottaa tästä tapauksesta lisää kun oli näkemässä.

On se kumma että joutuu lapsia ruveta pelkäämään. Ei nyt lasta voi takaskaan lyödä (vaikka vois mieli tehdäkin), eikä vanhemmille valittaminen mitään auta, ei jotain chaviä teini-isää tai äitiä varmasti kiinnosta ulkkarin urputus. En tiedä miltä tää kuulostaa, mutta tuntuu tosi ahdistavalta. Siis itse kokemus ja että lapset käyttäytyy noin.

Meidän talossa on tänään aika väsynyt sunnuntai. Kaikki oli eilen ulkona myöhään. Olkkarista olis saanut hyvän kuvan äsken jos olis ollut kunnon panoramakamera. Johnny nimittäin osti sähkörummut pari päivää sitten. Niitä se soitti puisilla paistinlastoilla kuulokkeet päässä selin muihin, sen kaveri soitti kitaraa nojatuolissa kuulokkeet päässä Johnnyn selälle, Annuska ja Mikko makas sohvalla syömässä jäätelöä, minä ja Tuomo pöydän ääressä samassa puuhassa, aika hiljasina. Kaikilla hirveet silmäpussit, musiikki soi ja sen päälle kitara akustisena ja Johnnyn rumpujen hakkaaminen. Semmosissa tunnelmissa täällä.

Eilen oltiin persoonallisessa pubissa, Prince of Walesissa. Tai okei, suurin osa näistä pubeista on persoonallisia tai omituisia. Prince of Walesissa oli meidän nelihenkinen seurue ja kantiksia, ja sit siellä oli kaks lihavaa bulldogia vapaana hääräämässä. Puolet väestä oli henkilökuntaa. Mutta oli ihan hauska ilta, kantikset suhtautui meihin mukavasti ja yks niistä tarjos meille kierroksen. Joissakin paikoissa kantikset on vähän ilkeitä, ja koirat. Vaikka kuullunymmärtäminen on parantunut jo huomattavasti, niin nää jotkut puhuu täällä niin paksulla aksentilla, että ei vaan pysty käsittämään mitään siitä puheesta vaikka sais saman toistettuna kolmeen kertaan. Eilen oli muutamia tilanteita että kukaan meistä neljästä ei ymmärtänyt mitä meille sanottiin.
Viikko sitten oli ikäänkuin mun synttäripileet, halusin pitää ne myöhässä Tuomon takia, että se tutustuisi ihmisiin. Muuten meni hyvin ja oli hauskaa, mutta meinas syntyä yks tappelu, joka saatiin tosin lopetettua lyhyeen, ja huonosti käyttäytynyt tyyppi poistettua. Tappelijat oli suomalaisia ja se koski kaljaa. Mä itse onnistuin välttämään koko metakan ja kuulin kaikesta jälkeenpäin.

Se on totta mitä Tuomo kirjotti blogissaan, että ulkomaalaiset on keskenään. Täällä on tosi paljon suomalaisia, mutta suomalaiset on kyllä sitten muidenkin ulkkareiden kanssa kun vaan keskenään. Ja ehkä puolet suomalaisista on suomenruotsalaisia, ainakin melkein. Koulussa mun tulee vietettyä aikaa (suomalaisten lisäksi)lähinnä baskitytön Naroan kanssa ja kreetalaisen tytön Andrin kanssa, oon mä muutamaan brittiin tutustunut. Mun mentor Ben kakkoselta, britti, (mentorit on tukioppilaita, tutorit on opettajia eli toisinpäin ku Suomessa) on skandifani, tosin Suomi ei kuulu Skandinaviaan (eikä ruotsalaiset usko mua, ei kaikki suomalaisetkaan) ja Benkin tietää sen nykyään, ehkä ulkomaalaisfani on kuvaavampi termi loppujenlopuksi. Sainpa tehtyä jännän lauseen.

Mun varsinainen syntymäpäivä oli suoraansanottuna aika ankea. Saana lähti aamulla Puolaan poikaystävänsä luokse ja Naroa Lontooseen sukuaan tapaamaan, mulla oli koulussa tylsä workshoppi ja yksinäinen olo kun täällä ei oikein ollut ihmisiä kenen kanssa juhlia ja Suomestakaan ei kuulunu mitään, paitsi äiti ja isä onnitteli tietty, ja Tuomo. Ostin kaupasta suklaakakkua ja söin sitä kotona Mikon kanssa. Sit käytiin Mikon ja Annuskan kanssa ulkona illalla ja yhden Ernon kotona istumassa iltaa, siellä oli vähän porukkaa. Kyl se ilta siitä sitten parani, onneks oli Mikko ja Annuska, jotka halus lähteä ulos.

Tänään pitäs tehdä vielä paljon hommia. Oon vissiin kirjottanut aikasemminkin että toi koulu pitää kyllä tosi kiireisenä. Ja vaikka muuten on arki ruvennu kyllä muovautumaan, niin semmonen koulurutiini ei vielä oo syntynyt. Meillä on samaan aikaan aina monia päällekäisiä isoja projekteja ja on vaikea hahmottaa miten ajan käyttäisi tehokkaimmin ja miten kannattaisi asiat järkätä. Niin, niistä projekteista ihmiset on kyselleet, niin kai mun täytyy kertoa mitä meillä on meneillään.

Ens viikolla mulla on shootti (tää on jo mennyt sekakieleksi; shootti, workshoppi, presentationi, tutoriali, workbookki, researchi, briiffi...) sellasesta tehtävästä kun Truths and Fictions. Täytyy kertoa itsestään totuus tai fiktio, ei saa itse esiintyä kuvassa ja se täytyy kuvata studiossa yhden päivän aikana palkkikameralla, kritiikissä täytyy esittää c-printti ja workbookki. Kaikki pitää tietenkin olla suunniteltuna etukäteeen. Noi workbookit, mitkä mainitsin, on sellasia mitä pitää tehdä joka projektin yhteydessä. Eli sinne tulee kaikki ajatukset ja suunnitelmat liittyen yhteen työhön. Jokaista työtä varten pitäs tehdä paljon tutkimusta, lukea kirjoja ja kuvia, niitä kuvia pitää liittää myös workbookkiin. Sit sinne tulee tietenkin omat ajatukset ja luonnokset ja testiotokset ja ongelmat ja niiden ratkasut ja kaikki mahdollinen. Englanniksi. Workbookki otetaan mukaan studiopäiviin ja kritiikkeihin. Ja kuvauksen jälkeen on tietty vielä post-production, eli workbookin viimeistely, kehitys, skannaus, vedostus, editointi...

Kun oon saanut ton Truths and Fictionsin kuvattua, niin oon kyllä tosi helpottunut, oon täysin kyllästynyt koko projektiin. Niin, projekteissa on aina presentation ennen kuvausta, missä esitellään omat ideat ja ajatukset ja saadaan niistä palautetta ja lisää mietittävää, sitten saattaa olla yks tai useampi tutoriaali myös riippuen projektista. Tässä meillä oli pelkkä presentation, ja sitten on tietysti kritiikki jossain vaiheessa.

Sit on menossa sellanen projekti kun Commercial Image. Täytyy myös kuvata studiossa, digille. Tarkotus on tehdä levynkannet olemassaolevan bändin olemassaolevalle levylle. Oon tehnyt jonkunverran tutkimusta ja havainnut että on kyllä tosi vähän sellasia levynkansia mistä mä pidän. Ideana on siis että meidän työ sopii sen bändin linjaan tai brändiin, et ei saa sooloilla mitä tahansa, tai valita sellasta bändiä millä on vaan graafisia juttuja. Yllättävän vaikeeta, miten tehdä jotain tyyliin sopivaa mutta silti uutta ja omannäköistä. Mulle vaikeinta on se että on kuvattava studiosta, en oo siitä yhtään innoissani. Ja se, että mitkään kannet ei mun mielestä oo valokuvallisesti kiinnostavia, haastavia ja innostavia. Tässä projektissa on mukana sellanen brittikuvaaja kun Kevin Summers, menestynyt kaupallinen kuvaaja. Se pitää meille kritiikin ja projektinseurannan.

Sitten maanantaina oli briiffi Representation -nimisestä projektista. Se on meidän lukukauden tärkein ja isoin projekti, alkaa nyt, valmis kuva pitää olla vedostettuna ennen joululomalle lähtöä. Meidän täytyy siis kuvata muotokuva tuntemattomasta ihmisestä. Karjaallahan meillä oli sama tehtävä kahteen kertaan, mutta tää on siis aika tosi paljon isompi projekti. Kaikki täytyy olla suunniteltuna etukäteen, vähintään kymmenen rullaa kuvattuna. Paikat pitää miettiä, valaistukset, kaikki. Mua kiinnostais ruveta jo tekemään tätä ja jättää kaikki muut projektit. Ikävä kyllä en voi tehdä niin, vaan kerkeen miettimään tätä vasta parin viikon päästä.

Yks tärkeimmistä projekteista tällä hetkellä on essee. Meillä oli monia aiheita mistä valita, mä teen nyt todennäkösesti sellasesta aiheesta kun katumuotokuvat amerikassa 50- ja 60-luvuilla. Meillä ei oo varsinaisesti täällä mitään kokeita, vaan noi esseet ikäänkuin ajaa saman asian. Niihin pitäs upottaa aika hirveesti kamaa. Sitten palautuksen jälkeen niistä on henkilökohtainen kritiikki opettajan kanssa. Meidän opettaja on kyllä tosi hyvä, siis tää tyyppi joka vetää esseeprojektin ja pitää luennot ja seminaarit. Se on tosi kiinnostava ja elävä luennoitsija ja sillä on hyvät pedagogiset taidot, ainoa harmi on se että se käyttää tosi akateemista sanastoa. Mutta siinähän oppii. Seminaareissa oli hassua kun se laitto meitä lukemaan semmosesta hyvin vaikeasta Barthesin tekstistä pari kohtaa ääneen ja nää tyypit jotka nyt sattumalta sitten luki oli molemmat brittejä, eikä kumpikaan niistä osannut lausua läheskään kaikkia sanoja siitä tekstistä. Älytöntä! Musta tuntu että mäkin olisin osannut paremmin.

Nyt mä lopetan, kirjotan sitten taas kun kerkeen. Ens viikko mulla on tosi kiireinen, perjantaina on varmasti huojentunut olo. Jättäkää kommentteja kiitos, niitä on mukava lukea. Muuten tuntuu ettei kukaan edes lue näitä.

Kattokaas tämä (nyt paremman puutteessa :): http://me12du.blogspot.com

Mä oon täällä pohtinut kulttuurieroja kun joku siitä kysyi, tais olla Mandi. Oon kyllä havainnut jo monia eroavaisuuksia, tietysti vaan ikäviä puolia. Nehän nyt on helpompi huomata ensin. Heti aluks pisti silmään roskaaminen. Kadut on täynnä roskaa, ihmiset heittelee toisten pihoille roskaa. Mun koulu on semmosen kukkulan tai nummen päällä, kävelen sinne siis valtavan ruohokentän läpi, sekin on täynnä roskaa vaikka siellä on kolme roskista vierekkäin. Sitä on jotenkin tosi vaikea käsittää, että miten voi vaan heittää roskansa maahan sen kummemmin kiinnittämättä huomiota koko juttuun. Samoin koulussa ihmiset jättää usein roskansa luokkiin ja koulun baarissa pöydät inhottavaan kuntoon, vaikka sielläkin on roskikset. Toinen juttu on sitten kierrätys. Lasipullot menee roskiin. Sentään pahvit, mehutölkit, muovipullot ja säilykepurkit haetaan kotiovelta joka toinen viikko. Ikävä kyllä se ei oo mitenkään pakollista, aika pieni vähemmistö täällä taitaa kierrättää.
Teiniäideistä mä taisin jo selittää aiemmin? Lyhyesti: niitä on todella paljon. Oon myös kiinnittänyt huomiota siihen miten rumasti täällä monet vanhemmat puhuu lapsilleen. Suurin osa näistä tapauksista on ollut nuoria vanhempia semmosten kaksi- tai kolmevuotiaiden kanssa. Mutta näin mä myös pari päivää sitten yhdessä pubissa miten pubinomistajaäijä löi sellasta vaahtosammuttimen kokoista lastaan. Se oli ihan karmeeta, kun eihän siinä voinut tehdä mitään. Eikä ne britit kiinnittänyt siihen mitään huomiota.
Se mikä täällä tuntuu ikävältä on se, että yksin ei voi kävellä illalla pidemmälle kun lähikauppaan. Kun ei todellakaan ole tottunut mihinkään kotiintuloaikoihin. Täällä tulee kahdeksalta pimeetä ja sen jälkeen ei yksin voi lähteä paljon mihinkään, eikä varsinkaan myöhemmin kävellä yksin kotiin mistään kaupungilta. Se tuntuu niin älyttömältä ja väärältä. Emmä nyt pelkäämään halua ruveta, tai vainoharhaseksi, mutta niin se vaan on että joka paikassa täällä varotellaan. Paikallisilla miespuolisilla henkilöillä on kans tapana huudella autojen ikkunoista kadulla kulkeville naisille, riippumatta vuorokaudenajasta kylläkin. Ei tunnu kovin mukavalta. Mä oon säikähtänyt sitä monta kertaa.
Tulipa tästä nyt negatiivinen juttu. Kuulostaa nyt vähän onnettomalta sanoa tähän loppuun, että muuten täällä on kyllä ollut mukavaa. Reippaasti suurin osa briteistä on ollut tosi ystävällisiä ja avuliaita ja kohteliaita. Ja koulu vaikuttaa hyvältä, se nyt on tärkeintä.

(Te jotka ootte lähettäny spostia mulle, en oo vielä kellekään kerenny vastaamaan, mut asiat helpottuu sitten kun saan oman koneen ja pääsen nettiin aina kun haluan. Kyl mä vielä vastailen ihan henk. koht!)

Näissä ei ny oo mitään järkeä näin pieninä. Mutta, onpahan kuitenki. Kerron näistä myöhemmin lisää, kun kerkeen. Ekat kuvat on kotikatua, kotiovi ja puutarha etc.